Valaisinsuunnittelukilpailu Luminord 2026
Kahdettatoista kertaa järjestettävän Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun tehtävänä on suunnitella piha-alueille ja puistoihin soveltuva ulkovalaisinsarja.
Sarja voi koostua esimerkiksi pylväs-, pollari- tai seinävalaisimesta, maahan upotettavasta valaisimesta, kohdevalaisimesta tai tunnelmavalaisimesta. Ehdotuksen tekijä voi valita sarjaan sopivat valaisintyypit, kuitenkin niin, että sarja koostuu vähintään kolmesta erilaisesta valaisintyypistä.
Kilpailu on avoin kaikille, mutta järjestäjät toivovat, että kilpailun myötä löytyisi muotoilun ja teknisen osaamisen yhdistäviä työpareja tai -ryhmiä. Kilpailuehdotusten sisäänjättö päättyy 13.3.2026.
Kilpailun tulokset julkistetaan Helsingin messukeskuksen Sähkö – Electricity 26 sähköalan ammattitapahtumassa keskiviikkona 15.4.2026. Palkitut työt ovat esillä tapahtumassa. Kilpailun pääpalkinto on LUMINORD 2026 -palkinto, jonka arvo on 5 000 euroa. Lisäksi jaetaan Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n lahjoittama STEK-nimikkopalkinto, arvoltaan 5 000 euroa.


Palkintolautakunta on julkaistu
Ryhmäpäällikkö Suvi Lapinvuo
Rejlers Rakentaminen Oy / Sähkösuunnittelijat NSS ry
Muotoilija, luova johtaja Hanna-Kaarina Heikkilä
Studio Finna Creative Oy / ORNAMO
Sisustusarkkitehti SIO Klaus Michalik
Sisustusarkkitehdit SIO ry
Toimitusjohtaja Olli Vitikka
Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy / Sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry
Johtava asiantuntija Aleksanteri Ekrias
A-Insinöörit Oy / Suomen Valoteknillinen Seura ry
Tuotepäällikkö Marko Ruishalme
Hedtec Oy / Sähköteknisen Kaupan Liitto ry
Päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma
Avotakka / Suomen Messut
Kilpailun järjestää:
Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, Sähköteknisen Kaupan Liitto ry ja Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry yhteistyössä Sisustusarkkitehdit SIO ry:n ja Ornamo ry:n kanssa.